Luigi Nono
Luigi Nono syntyi Venetsiassa 1924 varakkaaseen taiteilija perheeseen. Hän aloitti musiikkiopintonsa Venetsian konservatoriossa Gian Francesco Malipieron johdolla vuonna 1941. Nono rohkaistui säveltämiseen vasta saatuaan lakiopintonsa valmiiksi Paduan yliopistossa. Nono kuoli Venetsiassa 1990.
Tyylillisesti Nono edusti Darmstadtin koulukuntaa. Toisen maailman sodan jälkeen lahjakkaat nuoret säveltäjät etsivät sävellyksilleen suuntaa. He halusivat irrottautua menneisyyden tyylillisesti ja henkisesti leimaantuneesta musiikista. Näille nuorille säveltäjille – Luigi Nono mukaan lukien – 12-säveljärjestelmä avasi täysin uusia mahdollisuuksia. Tämä sävellyssuuntaus oli vielä hetkeä aiemmin ollut natsien julistamana rappiotaidetta, joten sillä ei ollut myöskään ulkomusiikillista painolastia. (Otonkoski, 58-59)
Nonon teoksista ensimmäisenä mainittakoon vallankumousaiheinen, äideille omistettu ooppera Al gran sole carico d’amore (1972-74), joka on kirjoitettu solisteille, kuoroille, orkesterille ja ääninauhalle. Tätä järkälemäistä teosta on kuvailtu dokumentaariseksi antologiaksi, joka keskittyy ainoan päähenkilön, nimettömän äidin, ahdinkoon. On myös sanottu, että Al gran sole on teos, johon useimmat Nonon vuoden 1960 jälkeiset teokset olisivat tähdänneet. (Otonkoski, 112) Muista teoksista mainittakoon uraauurtavat Il Canto sospeso (1956), La terra e la compagna (1958) sekä Sarà dolce tecere (1960). Kaksi jälkimmäistä teosta kiristävät solistien osuuksien vaatimustasoa ja tutkivat ennen harjoittamattomia tekstin purkamistapoja. Tekstien kehitys kulminoitui oopperassa Intolleranza (1960-61), jossa Nono ei tarkoita enää lainkaan, että tekstistä pitäisi saada selvää vaan sen tulkinta tapahtuu musiikkiin imeytettynä aivan uudella, objektiivisemmalla tasolla. (Otonkoski 87-88)
Arvo Pärt
Arvo Pärt syntyi Paidessa Eestissä vuonna 1935. Pärt aloitti Rakveren musiikkikoulussa seitsemän -vuotiaana ja sävelsi omia teoksia jo kymmenen vuoden iässä. 1950-luvun lopulla hän opiskeli säveltämistä Tallinnan konservatoriossa Heino Ellerin oppilaana.
Tyyliltään Pärt lukeutuu minimalismin ”Euroopan kasvualustaan”. Uustonaaliset pyrkimykset ovat johtaneet myös Pärtin muiden aikalaistensa ohella kohti minimalistisempaa ilmaisua. Toisaalta Pärtin kuten muidenkin eurooppalaisten säveltäjien tyylin erottaa amerikkalaisesta sen hieman vähemmän jännittynyt olemus. (Otonkoski, 134)
Arvo Pärtin korkeakulttuurin sisällä toimivasta meditatiivisesta tuotannosta voidaan nostaa esiin merkittävimpänä vuoden 1977 Tabula Rasa, joka sisältää kaksi osaa Ludus ja Silentium. Toisessa osassaan se koostuu yhdestä ainoasta pitkäjännitteisestä, mutta rakenteeltaan tiiviistä d-molli sointitilasta, senza moto. Matalimman ja korkeimman äänen välistä eroa laajentaa ensimmäinen sooloviulu, joka kulkee d-mollin säveliä asteittain ylös ja alas. Aina, kun lähtösävel esiintyy uudestaan, jäsentää sointitilaa preparoidun pianon soittama d-molli-arpeggio sekä kontrabasson D. Kappaleessa meditatiivisen vajoamisen tunteen luo alusta loppuun samana pysyvä harmonia sekä harvenevin välein esiintyvä piano-bassosointi. Modernismin levottomuudessa Pärtin rauhallinen ja jopa meditatiivinen soitinmaailma on äärettömän kiehtova ja tuo mieleen Le Monte Youngin meditointimusiikit. Kaikista vaikutteista ja mielleyhtymistä huolimatta Tabula Rasa on kuitenkin täysin uniikki ja omaperäinen teos. (Otonkoski, 212-213)
Sir Michael Tippett
Sir Michael Tippett syntyi Lontoossa 1905. Hän opiskeli lapsuudessaan sisäoppilaitoksissa ja musiikkiopintonsa hän aloitti Royal College of Musicissa Charles Woodin sekä C.H. Kitsonin johdolla. Verrattuna aikalaisiinsa Tippettiä voidaan pitää myöhäisenä kehittyjänä säveltäjänä. Hänen teostensa kypsyyttä voi tarkistella muun muassa niiden kontrapunktin käsittelyssä. Tippett kuoli kotonaan Lontoossa 1998.
Oopperan historiassa Sir Michael Tippett lukeutuu ehdottomasti suurimpien uudistajien joukkoon. Voidaan jopa sanoa, että Tippettistä alkaa varsinaisten innovaattoreiden aika. Tippett oli säveltäjänä varsin perinnetietoinen ja hänen tradition tuntemuksensa antoi hänelle vankan pohjan luoda uutta. (Otonkoski, 77)
Ennen ensimmäistä oopperaansa Tippett kirjoitti vuonna 1941 oratorion A Child of Our Time. Tippett kirjoitti oratorion sodan aikana ja toi vahvasti esille pasifistisen ajattelunsa. Tekstin lisäksi A Child of Our Timen liittää Tippettin myöhempään tuotantoon sen esteetön tyylillinen liikkumavara. (Otonkoski, 78)
Tippettin ensimmäinen ooppera oli vuodesta 1946 valmisteltu Midsummer Marriage, joka ensiesitettiin Covent Gardenissa 1955. Midsummer Marriagea voidaan pitää kahdesta syystä vastauksena sodanjälkeiselle ajanhengelle. Ensinnäkin Tippett oli erittäin kiinnostunut Jungin kollektiivinen alitajunta sekä anima – ja animus -käsitteistä. Sävellysprosessin aikana Tippett harjoitti tiukkaa jungilaista analyysia selvittääkseen omaa minuuttaan. Toinen reagointitapa sodanjälkeiseen ilmapiiriin oopperassa Midsummer Marriage oli sen valoisa ja optimistinen sävy alusta loppuun. Tässä keveydessä on nähtävissä yhteyksiä Mozartin Taikahuiluun. (Otonkoski, 78-79)
Tippettin toinen ooppera oli King Priam (1958-61), jonka oli alun perin tarkoitus olla vain tilauksesta tehty orkesterikappale, mutta joka paisui sävellystyön aikana oopperaksi. King Priam kertoo Troijan kuninkaan Primoksen tarinan selittelemättömän pasifistisesti. Musiikillisesti toinen ooppera erosi täysin Tippettin ensimmäisestä. King Priam oli voimaltaan jopa brutaali, sen värit olivat karut sekä rytmiikka ehdoton. Kolmas ooppera The Knot Garden oli Tippettin haaveiden mukainen shakespearelainen oopperadraama. The Knot Garden oli säveltäjänsä mukaan moderni ihmissuhdedraama. Oopperassa Tippett soveltaa nopeaa elokuvamaista leikkausta, joka saa teoksen tuntumaan todella kiihkeätempoiselta – 32 kohtausta kolmessa näytöksessä kestävät vain puolitoista tuntia. (Otonkoski, 79)
György Ligeti
György Ligeti syntyi 1923 Dicsöszentmártonissan, nykyisessä Târnăvenissa, Romaniassa. Varhaisen musiikkikasvatuksensa Ligeti sai Kolozsvárin, nykyään Cluj-Napocan konservatoriossa. Sodan jälkeen Ligeti jatkoi opintojaan Budapestissa opettajiaan Pál Kadosa, Ferenc Farkas, Zoltán Kodály ja Sándor Veress valmistuakseen vuonna 1949. Ligeti menehtyi Wienissä 2006.
Ligetin tekniikkaa voidaan verrata sävellyksellisen maaliruiskun käyttöön. Hän loi laajoja, elämää kuhisevia kenttiä. Ligetin luomissa, kuten muissakin äänikentissä on mahdollista erottaa niitä osatekijöitä, joista ääni muodostuu. Ligeti loikin monitasoisella äänten polyfonialla mitä monimuotoisimpia äänipintoja. (Otonkoski, 17)
György Ligeti viittaa muutamissa sävellyksissään myös minimalismin suuntaan vaikka hänen teoksissaan ei olekaan popmusiikinomaista sykettä tai kirkasta tonaalisuutta. Ligetin teoksissa minimalismin piirteitä toistavat hitaasti muotoaan ja ilmettään muuttavat sointipinnat. Esimerkkinä minimalismiviittauksesta mainittakoon kahden pianon kappale Omakuva Reichin ja Rileyn kera vuodelta 1979. (Otonkoski, 150)
Ligetin ensimmäinen ooppera Den Stora Makabern esitettiin ensimmäistä kertaa Tukholmassa 1978. Teos ei kuulu Ligetin keskeisimpään tuotantoon, vaikka se laajensi oopperan tyylilajien kirjoa aina slapstick-komediasta, vaudeville-shown kautta farssiin. Jouni Kaipainen on kirjoittanut Klang – uusin musiikki kirjassa julkaistussa Ooppera-artikkelissaan seuraavasti:
”Päämääriltään hieman epäselvä libretto ja sitä uskaliaasti erilaatuisiin musiikillisiin mutalammikoihin seuraava sävellys pitävät sinnikkäästi kiinni siitä oopperamaisuuden perusominaisuudesta, että asioita paisutellaan, vääristellään ja muutetaan tunnistamattomiksi.” (Otonkoski, 112)
Lähteet:
Klang – uusin musiikki, Otonkoski Lauri (toim.), Gaudeamus, Jyväskylä, 1991
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti