Tässä oppimispäiväkirjassa olen kirjannut ylös kunkin päivän teemasta heränneitä ajatuksiani. En siis ole referoinut opettajien kalvoja, sillä se ei kerro mitään ajattelusta saati sitten oppimisesta. En ole välttämättä muutoinkaan kerrannut merkinnöissäni opettajien kertomia asioita vaan olen pyrkinyt aidosti – kuten päiväkirjoissa on tapana – kertomaan ajatuksistani.
17.3.
Kurssi polkaistiin iltapäivällä käyntiin, kun harvat paikallaolijat esittelivät taidekokemuksiaan. Itse esittelin Erik Truffazin Saloua levyn. Levyllä yhdistyvät mielestäni hienosti ja ennen kaikkea tyylikkäästi erilaiset vaikutteet jazzista dubin kautta rockiin ja arabimusiikkiin. Levy yhdistelee sulavasti myös perinteisiä instrumentteja sekä tietokoneita. Kaiken kaikkiaan loistavaa tunnelman maalailua.
Muutoin keskustelimme taiteen olemuksesta ja siitä mikä voidaan lukea taiteeksi ja kuka taidetta voi määritellä. Tulimme siihen tulokseen, että hyvin monet asiat ovat taidetta eikä taiteen määrittelyyn ole yksin oikeutta millään instituutiolla. Ilokseni huomasin että ryhmän näkemykset taiteen määrittelyssä eivät kovin paljoa eronneet omistani (vrt. oma taidekäsitys –esseeni).
18.3.
Keskustelimme Ilkka Marjasen luotsaamana estetiikasta taiteessa. Palasimme hauskan muistelutehtävän avulla esteettisiin muistoihimme ja kartoitimme siten oman esteettisen ajattelumme pohjaa. Tämän jälkeen purimme ryhmissä näkemyksiämme estetiikasta. Muistaakseni päädyimme määrittelemään estetiikan puhuttelevaksi, useimmiten kauniiksi sekä aina subjektiiviseksi. Kaiken kaikkiaan Marjanen oli mielestäni hyvä puhuja. Hän selvästikin tiesi mistä puhui ja hänellä oli selkeä ulosanti.
Estetiikkaa on varmasti hyvä miettiä, mutta mielestäni asia on aina niin subjektiivinen, että sen pohtiminen – varsinkin tuottajana – voi johtaa rajoittumiseen tai tuottamattomiin projekteihin. Toki taiteen ja estetiikan pohtiminen voi johtaa parhaimmillaan myös käsitysten laajenemiseen ja uusiin bisnesnäkymiin. Kaiken kaikkiaan antiikin Kreikan estetiikkalait yms. ovat jo ajatuksina niin absurdeja, että estetiikan pohtiminen jää mielestäni aina ajatusten pyörittelyn tasolle eikä useinkaan johda sen hedelmällisempiin lopputuloksiin.
26.3.
Mika Hartikainen puhui meille taiteilijan kohtaamisesta tuottajan näkökulmasta. En tiedä onko tämä oikea paikka avautua asiasta, mutta sanoisinpa, että naurettavaa ja amatöörimäistä yleistämistä oli luentonsa täynnä. Hartikainen (kuten aiemmin esim Kari Keuru) leimasi kaikki taiteilijat haahuilijoiksi, joilla ei ole todellisuudesta mitään aakkosia. Olen muutaman vuoden aikana pyörinyt jos jonkinlaisissa taiteilijaryhmissä – ja myöhemmin seurannut toimintaa myös tuotannon kannalta – enkä moisiin ”taiteilijoihin” ole koskaan törmännyt. Kuten varmasti Hartikainen ( sekä koulun muutkin lehtorit) tietää, taiteen tekeminen on kovaa työtä, joka vaatii useasti jopa tiukempaa työmoraalia kuin ”tavallinen 8-16 –työ”. Hartikaisen väitteet romuttuivat viimeistään taitelijavieraidemme toimesta, sillä he osoittivat varmasti työnsä oikean laidan.
Hartikainen sinänsä on osoittautunut mielenkiintoiseksi ja sujuvaksi puhujaksi, jonka kertomuksissa on meille aloitteleville tuottajille varmasti paljon oppimista. Lisäksi pidän siitä miten hän värittää ”opetustaan” tarinoimalla, miten hän silloin ja silloin pelasti tilanteen ja selvisi tiukasta paikasta niin ja näin.
Tästä päivästä voin tiivistäen todeta taiteilijoiden olevan erilaisia ihmisiä siinä missä me ”tavallisetkin” ihmiset. Heihin mahtuu varmasti myös haahuilijoita, mutta suurin osa OIKEISTA TAITEILIJOISTA on ihmisiä joilla on intohimo, visio ja erittäin kova työmoraali.
Iltapäivällä kirjailija Hannu Hirvonen kertoi meille työstään. Hirvosen mukaan kirjailijan työ on melko arkista aherrusta ja kaiken lisäksi siitä tienaa huonosti. Tämä ei oikeastaan muuttanut ennakkokäsityksiäni mitenkään. Hirvonen valotti lisäksi mielenkiintoisia yksityiskohtia esimerkiksi kirjailijan ja kustantamon välisestä suhteesta.
27.3.
Katsastimme itsenäisten töiden aiheita ja aikatauluja. Sain nerokkaan idean haastatella vanhaa bänditoveriani saksofonisti Jaakko Martikaista, joka on ansioitunut keikkamuusikko sekä opettaja. Mielenkiintoinen tehtävä!
Illalla pakkopuristin aikatauluuni tilaa modernille tanssiteatterille. Aurinkobaletin Punaisen puun varjossa oli ensimmäinen kokemukseni modernista tanssista ja esitys osoittautui juuri niin mielenkiintoiseksi kuin ounastelinkin. Haastavinta oli laittaa aivot narikkaan ja yrittää olla tulkitsematta liikaa. Koen onnistuneeni melko hyvin tässä ajattelun vapauttamisessa. Esityksen jälkeen koreografi Urmas Poolamets kertoi meille työstään ja tanssitaiteesta Suomessa sekä muualla Euroopassa. Poolametsin tarinointi oli varsin mielenkiintoista ja laajensi näkemystäni tanssitaiteesta. Silti minulle jäi olo, että tuskinpa tulen kovinkaan montaa modernintanssin esitystä tuottamaan…
7.4.
Kuuleman mukaan Joona Lukala kertoi säveltämisestä. Koska en ollut läsnä, en nyt osaa sanoa Lukalan säveltämisestä, mutta pohjaan ajatukseni Jaakko Martikaisen haastatteluun. Martikainen totesi oman sävellystyönsä olevan melko mekaanista. Ajatukset eivät ole missään toisessa galaksissa vaan usein hyvinkin sävellysteknisissä asioissa. Lisäksi Martikainen kertoi tällaisessa luovassa tilassa pään olevan parhaimmillaan mahdollisimman tyhjä. Ei turhia ajatuksia vaan annetaan intuition viedä.
Itse lukeudun ”säveltäjänä” myös intuitioporukkaan. Omat biisini saavat sysäyksen jostakin mitä olen kuullut tai teemasta jota tapailen ajatuksissani. Kun huomaan jossakin teemassa tms. olevan potentiaalia alan jalostaa sitä valmiimmaksi. Koska oma sävellystekninen osaamiseni ei ole korkeinta mahdollista tasoa, tapahtuu luominen yleensä enemmän yritys-erehdys –akselilla. Joskus saattaa ajatukset olla myös toisessa galaksissa…
Siitä mitä kuulin tovereiltani sain käsityksen, että Lukala elää säveltämistyöllään. Hänen kaltaisensa – pelkästään säveltämiseen syventyneet – taitelijat taitavat olla melko harvassa kevyen musiikin kentällä. Usein säveltäjät ovat myös muusikoita, sanoittajia, sovittajia ja/tai tuottajia (vrt. studiotuottaja ja levy-yhtiön A&R).
Iltapäivällä Pekka Vartiainen puhui kirjoittamisesta. Kirjoittamista on selkeästi – siinä missä muitakin taiteen lajeja – kahta lajia: kaupallista ja enemmän kaupallista. Kaikki työkseen kirjoittavat koittavat saada tekstejään myytyä. Toiset suhtautuvat kirjoittamiseen leipäpappimaisesti, toiset taas enemmän taiteellisesti. Molemmat lajit ovat arvokkaita ja molemmat vaativat taitoa ja luovuutta.
8.4.
Kuvanveistäjä Mika Natri kertoi meille työstään. Taiteilija vieraan esitelmäpaketti oli jälleen kattava ja Natri kuvasi mielestäni hyvin millaista on olla kuvanveistäjä Suomessa. Natrin kertomista asioista minua jäi mietityttämään taiteilijoiden jatkuva työtilapula Suomen suurissa kaupungeissa. Itselleni herää ajatus miksi taiteilijat eivät muuta maaseudulle ison kaupungin läheisyyteen tai ainakin hanki työtilaa jonkin maatilan ylijäämä kiinteistöstä. Vuokrat ja osto hinnat ovat esim Turun ympäristö kunnissa murto-osan siitä, mitä ne ovat kaupunkialueella. Lisäksi kulkuyhteydet ovat kattavat (toisaalta kuvanveistäjä joutuu varmaankin joka tapauksessa kulkemaan ainakin materiaalien ja työvälineidensä kanssa autolla).
Iltapäivällä pieniryhmämme kertoili galleria vierailuistaan. Itse jaoin kokemukseni Kiasman Julian Schnabel ja Nan Goldin -näyttelyistä sekä Espoon Emmassa olleesta Claude Monet –näyttelystä. Oli varsin antoisaa käydä näissä näyttelyissä ja sopivasti osui koulutehtävä kohdalle, kun olisin noissa joka tapauksessa käynyt.
9.4.
Ohjaaja Hanna Paatero kertoi työstään ohjaajana. Esitelmä oli varsin mukava ja asiaa täynnä, mutta en pidä näistä ”aktivoidaan-yleisöä-väkisin-osallistumaan”. Miksei voida uskoa, että kaikille se ei ole tehokkain tapa oppia vaan joiden kohdalla se voi jopa latistaa asian mieleenpainuvuutta. Joka tapauksessa esitelmästä jäi mieleeni sen verran, että ohjaaja on esityksen visionääri joka luotsaa ryhmää kohti näkemäänsä lopputulosta. Hän toimii myös linkkinä tuottajan ja lopullisen taiteellisin tuotoksen välillä.
Jostakin syystä en osaa nähdä itseäni tuottamassa teatteria. Teatteri ei ole iso bisnes Suomessa (lue: ei tienaa kovinkaan paljon) ja kaiken lisäksi lopputulokseen ei juurikaan pääse vaikuttamaan taiteellisella tasolla (vrt. levytuottaja tms).
Iltapäivällä jälleen Aurinko Balettiin. Tällä kertaa Kultakutrin harjoitukset. En ollut läsnä, mutta aiemmin näkemäni Punaisen puun varjossa –esityksen perusteella osaisin kuvitella treenimäärän olevan kokonaisuudessaan työläs. Varmasti paljon toistoa, hiomista ja keskusteluja ”miten tämä voisi mennä”.
8.4.
Näyttelijä Susanne Peltola kertoi työstään elävästi ja antaumuksella. Hän oli mielestäni lähimpänä kaikista taiteilijavieraista aiemmin luotua taiteilijan stereotyyppiä. Hän valotti mielenkiintoisalla tavalla työnsä syvempiä ulottuvuuksia, mutta toisaalta hän kertoi myös käytännöllisemmistä asioista kuten esim. työn ja perheen yhteen sovittamisesta. Kaiken kaikkiaan mielenkiintoinen tapaus.
Iltapäivällä kävimme läpi taiteilijavieraiden antia kokonaisuudessaan. Mielestäni kokonaisuutena taiteilijoiden vierailut olivat elähdyttäviä ja opettavaisia ja osoittivat aiemmin opettajien kertomat asiat vääriksi (mukava huomata!). Kukin taiteilija oli oikeasti alansa osaaja ja pystyi kokemuksesta kertomaan asioita. Mielestäni juuri omat kokemukset ja esimerkit asioiden opettamisessa ovat arvokkainta materiaalia. Lisäksi kaikilla taiteilijoilla ulosanti oli vähintäänkin siedettävää tasoa ja näin oppiminen oli mahdollista.
14.4.
Tänään modernista postmoderniin! Oppaana Ilkka Marjanen. (En ruodi tämän päivän merkinnöissä postmodernismin filosofiaa, antiikin modernismin kiistoja tai modernismin ja postmodernismin vastakkainasettelua - koska nämä triviaalitiedot voi aina tarkistaa kirjoista - vaan asian pohtimisen merkitystä meille tuottajille.)
”Moderni tarkoittaa uutta tai nykyaikaista, tätä päivää koskevaa. Yhteiskuntatieteissä, kulttuuri-, aate- ja taidehistoriassa käsitettä on käytetty kuvaamaan yhteiskunnan, taiteen tai kulttuurin tilaa 1800-luvulta alkaen. Jokainen aika luo nykyaikaisuutensa. Esimerkiksi keskiajalla goottilaisten kirkkojen katsottiin olevan moderneja. Modernin vastakohta on perinteinen eli traditionaalinen.”
”Postmodernismi (myös jälkimodernismi tai myöhäismodernismi) on taiteellinen, filosofinen ja kulttuurinen liike tai tila, jonka väitettiin syntyneen modernismin takia ja sen jälkeen. Postmodernismi oli joidenkin ajattelijoiden mielestä modernismin kritiikkiä. Postmodernismi nähtiin myös modernin luonnollisena jatkumona tai sitä täydentävänä aatesuuntana.”
Näiden tyylisuunta-asioiden tietäminen ja tunteminen on periaatteessa ihan hyödyllistä, mutta asiassa on hyvä ottaa huomioon minkälaisia juttuja erikoistuu tuottamaan. Meistä kaikista ei tule kuvataiteen tai modernin esittävän taiteen tuottajia. Osa tuottaa väliaikaohjelmaa jääkiekkopeliin. Miksei siitä opeteta mitään? Onhan sekin kulttuuria… Koen, että näistä asioista on hyvä tietää ihan yleissivistyksen kannalta, mutta hyvä olisi nähdä koulutuksen suunnittelussa myös asioiden toiset puolet. Ei kulttuuri ja taide ole pelkkää korkeakulttuuria tai apurahavääntöä. Kyseessä voi olla blues-levyn tuottaminen (siis studiotyöskentelyn ohjaaminen), urheilukilpailujen organisoiminen tai puhdas myyntityö! Toki näissäkin asioissa on moderni ja postmoderni tapa tehdä, mutta pitäisiköhän niistä puhua muutenkin? Nyt nojataan kovasti institutionaaliseen taiteen määrittelyyn.
Iltapäivällä aiheesta taide, ruumis ja henki. Taide on kokonaisuus , jossa yhdistyvät niin ruumiillinen tekeminen kuin henkiset ominaisuudet. Taiteessa ruumiillinen tekeminen tavallaan henkistyy – tai sitten ei. Voihan taidetta tehdä ilman sen enempää ajattelemattakin, ihan vaan roiskia, eikä siihen kai silloin sen enempää henkeä tule.. ..tai voi kai tulla, mutta sitten voisimme ajatella henkeä olevan joka paikassa ja kaikessa materiassa ja liikkeessäkin. Jälleen kerran subjektiivisen näkemisen ja oman ajattelun paikka. Itse olen sitä mieltä, että taiteessa voi olla henkeä. Jokainen voi myös aistia henkeä siellä missä sitä ei ole. Taide voi olla taidetta myös hengettömänä.
15.4.
Performanssi nykytaiteen osana.
”Performanssilla tarkoitetaan useita eri taiteenlajeja yhdistävää kokonaisvaltaista tapahtumaa, jossa voidaan käyttää hyväksi kuvataiteita, runoutta, kirjallisuutta, tanssia, teatteria, musiikkia, elokuvaa ym. taiteellisia ilmaisukeinoja. Performanssia ja happeningia on toisinaan käytetty synonyymeina. Erotuksena happeningista performanssi tarkoittaa yleensä teatterimaisempaa, suunniteltua esitystä, johon yleisön ei odoteta samalla tavoin toiminnallisesti osallistuvan kuin happeningiin.”
Vetoan eilisen merkintöihin. Onkohan aiheellista sukeltaa performanssin maailmaan, kun oman talouden perustatkin on opettelematta. On varmasti jälleen yleissivistävää tietää performanssitaiteesta (itse en siitä paljoakaan tiedä), mutta olisikohan tässä vaiheessa koulutusta tärkeämpiäkin asioita opetettavana. Jos tämän ideana on ”kartuttaa kaikkien yleistä taiteen tuntemusta”, niin missä on anglo-amerikkalaisen säveltaiteen historian luento tai vaikkapa ”graffiti osana modernia katutaidetta”? Nämä mainitsemani esimerkit ovat tulevan ammatillisen suuntautumisen kannalta varmasti: A taloudellisen kannattavuuden kannalta järkevämpiä sekä B laajemman mielenkiinnon kohteena! Tällainen performanssien yms. sinänsä tärkeiden, mutta todella marginaalisten asioiden opettaminen antaa taiteesta helposti kaukaisen ja elitistisen kuvan. Mikä on tärkeää taidetta? Mistä tulee tietää ja kuinka paljon? Minkälaiseen taloudelliseen kannattavuuteen halutaan kannustaa?
16.4.
Enpä ollut läsnä, mutta annoin itseni ymmärtää, että Birgit Mandell käsitteli videoluennossaan mm. koulutuksen tärkeyttä tuottajan työssä. Seikka on tärkeä huomioida. Hyvässä koulutuksessa säästää varmasti aikaa, jos vertaa että samat asiat opettelisi kantapään kautta työelämässä. Itse kannatan opiskelua (vaikka se välillä tuntuukin tylsältä), sillä välillä tulee esiin myös käyttökelpoisia ja hyödyllisiä juttuja joita töissä ei tulisi ajatelleeksi. Lisäksi korkeakoulututkinto painaa melko paljon töitä haettaessa – riippuen tietysti työpaikasta ja työstä. Toisaalta on myös ihmisiä joille sopii paremmin tekemällä oppiminen ja he voivat olla jopa pätevämpiä kuin mitä itse tulen olemaan vuonna 2011 muodollisesti pätevänä all-around –tuottajana. Lisäksi asia riippuu mielestäni paljon siitä, mitä tuottaa. Koulutus on varmasti tarpeen, jos tuottaa performansseja tai muuta korkeakulttuuria, mutta urheilutapahtumassa tai studiotuottajana homma voi käydä paremmin työn kautta oppineelta. Ei siis pidä sortua ylimielisyyteen, kun vertaa tulevaisuudessa itseään kouluttamattomaan kollegaan. Teot, meriitit ja osaaminen ratkaisevat - ei koulutus!
24.4.
Kävin tänään katsomassa Tehdas Teatterin Perintö näytelmän, joka oli mielestäni hyvin kiinnostava. Tarina oli mielenkiintoinen, ohjaus onnistunut, näyttelijät suoriutuivat hienosti ja kaiken kaikkiaan näytelmä oli puhutteleva.
Paikkana Tehdas Teatteri on mukavan intiimi ja soveltuu hyvin Perinnön tapaisiin pieniin näytelmiin. Pienessä paikassa – kuten Tehdas Teatteri – pienet näytelmät pääsevät paremmin esille kuin isoilla lavoilla. Uskon, että Perintö ei olisi toiminut yhtä hyvin isolla lavalla ja suurella budjetilla vaan pienet puitteet nostivat näytelmän annin korkeimmalle mahdolliselle tasolle.
29.4.
Taiteilijahaastattelujen esittelyistä eniten mieleeni jäi Valtterin ja Timon esittelemä Kalle Taivainen. Oli mielenkiintoista huomata, miten joku on onnistunut luomaan niin merkittävän uran taiteen kentällä ilman muodollista koulutusta ja tullut taiteella jopa taloudellisesti toimeen.
Itse esittelin muusikko Jaakko Martikaisen. Esitys meni ihan mukavasti eikä pahemmin jännittänyt. Kerrankin olin panostanut oikein kunnon power pointtiin. Harmi vain, kun alkuperäinen äänitetty haastattelu oli laadultaan liian huono esitettäväksi.
Kaiken kaikkiaan taitelijahaastattelut osoittautuivat mielestäni varsin hyödyllisiksi. Oli avartavaa huomata, miten pärjääminen ja toimeen tulo ei ole kiinni apurahoilla nysväämisestä vaan osaava ja yritteliäs ihminen voi aina työllistää itsensä omalla tekemisellään. Lisäksi kävi hyvin ilmi tuottajien tarpeellisuus näille vähemmän yritteliäille, jotka tarvitsevat apua kaavakkeiden täyttämisessä.
Lisäksi käsittelimme galleriavierailujen saldoa. Näistä jäi vähän ”tulipahan käytyä” –maku… Toivottavasti muilla oli kuitenkin yhtä antoisia galleria/museovierailuja kuin itselläni.
Jälkisanat taiteen tuntemuksen kurssista
Hei hoi Hauki! Tervetuloa Tukholmaan…
Itseltäni jäi Tukholma palkkatöiden takia väliin (tuotin kasvatuksellista kulttuuritapahtumaan eli opetin soittamista), mutta rehellisesti sanoen koen oman taidekäsitykseni olevan elämänkokemukseeni ja ammatilliseen suuntautumiseeni nähden varsin laaja. Tunnen kohtuullisen hyvin populaari musiikin yleistä historiaa. Tunnen laajalti musiikkigenret jazzista iskelmän kautta rock –musiikin eri alalajeihin ja opin jatkuvasti lisää. Olen perehtynyt niin 30-luvun mustalaisjazzin ja kansanmusiikin fuusioon, modaalisen jazzin nousuun 60-luvulla kuin 80-luvun platinaa myyneiden rock -bändien tyyleihinkin. Tiedän esimerkiksi miten saan tuotettua studiossa haluamani soundin. Tämä on minun kenttääni ja täällä tulen työskentelemään.
Oli ikävää huomata miten kapeasti taiteen tuntemuksen kurssilla jämähdettiin lähinnä korkeakulttuuriin ja taiteen lajeihin, jotka vielä nykyäänkin mielletään vaikeaselkoisiksi ja elitistisiksi. Mielestäni taiteen tunteminen riippuu niin paljon omasta suuntautumisesta että tällaisen kurssin pitäisi olla sisällöltään valinnainen. Ei ole järkeä, että kaikki tutustuvat performansseihin ja teatteriin, kun osa suuntautuu kuitenkin esimerkiksi populaari musiikkiin tms. Kannatan pakollista taiteen tuntemuksen kurssia – sisältöä pitäisi saada vain valikoida paremmin.
Innolla populaarimusiikkia (tai ylipäänsä musiikkia) käsittelevää kurssia odottaen
-Ville-
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti