1. Aluksi
Esseeni aiheena on minimalismi sävellyssuuntauksena. Olen ensin tarkastellut minimalismin kuvauksia, menneisyyttä sekä merkittävimpiä säveltäjiä minimalismin historiassa. Lisäksi olen käsitellyt ulkoeurooppalaisen musiikin vaikutuksia minimalismiin
sekä minimalismia rock ja jazz musiikissa. Pohdintani perustuvat pääasiassa Lauri Otonkosken toimittamassa Klang – uusin musiikki kirjassa julkaistuun Juhani Nuorvala minimalismi tekstiin. Lisäksi olen käyttänyt apuna Sibelius akatemian internetmateriaalia.
Oma suhteeni niin minimalismiin - kuten muuhunkin taidemusiikkiin - on melko etäinen, sillä omat kokemukseni niin soittajana, säveltäjänä kuin yleisönäkin pohjautuvat enimmäkseen länsimaisen rock ja jazz musiikkiin.
2. Minimalismin kuvauksia
Minimalismi on saapunut musiikkiin kuvataiteesta ja tarkoittaa nimensä mukaisesti niukoista aineksista koottua musiikkia. Minimalismin tarkempi määrittely on oikeastaan mahdotonta, mutta yhdysvaltalainen säveltäjä Tom Johnsonin mukaan minimalismiin liittyy ainakin seuraavanlaisia asioita: toisto, pienet muutokset, tavaton selkeys, herkistyminen aiempaa hienovaraisemmille aistimuksille, aiempaa vähäisempi dramaattisuus sekä aasialaiset ja afrikkalaiset näkemykset. Lisäksi Johnson painottaa, että vaikka pystymmekin melko hyvin kuvaamaan minimalistista musiikkia kyseisillä termeillä, tapahtuu tarkin kuvaaminen kuitenkin demonstraation avulla ja kaikki demonstraatiot ovat lopulta kuitenkin erilaisia. (Otonkoski, 116)
Minimalismi on myös laajalti yleistävä ja löyhä käsite, sillä kyseisen termin alle mahtuu tarkemmin määritellen esimerkiksi kuviomusiikki, prosessimusiikki, järjestelmällinen musiikki, musique planante (huumaava musiikki) sekä meditatiivinen ja hypnoottinen musiikki. Lisäksi usein tapahtuu virheellistä samaistamista yhdysvaltalaisen repretitiivisen musiikin ja minimalismin välillä. (Otonkoski, 116)
Perusajatuksena minimalismin luonteessa on se, ettei ole mitään päämäärää eikä odotuksia. Se on vastaisku 1800-luvun kehitysuskoon ja teleologiaan. Musiikki on niin sanotusti antiteleologista. Minimalistisessa musiikissa ei ole tarkoituksellista suuntaa tai päämäärää kuten musiikissa yleensä. (Otonkoski, 151)
3. Historia
Minimalismin tausta on vastareaktiossa monimutkaiselle ja yliälylliselle avantgardelle. 1950 –luvun modernismissa säveltämistä pidettiin tieteellisenä toimintana, kun taas minimalismi palasi kuolleina pidettyiin rakennusaineisiin – tonaalisuuteen ja tasaiseen sykkeeseen. (Otonkoski, 135)
Eurooppalaisessa taidemusiikissa on nähtävissä selkeä kehityssuunta: myöhäisromantiikasta johti Wienin koulun kautta johdonmukainen tie 1950-luvun sarjallisuuteen, josta taas seurasi vailla alkua ja loppua olevat muotorakenteet esimerkiksi Stockhausenin Momentform. Tämän jälkeen olikin jo aika Cagen ja muun aikaolemukseltaan staattisen musiikin. (internetlähde, Sibelius akatemia)
Estetiikkansa puolesta minimalismin synnyllä on yhteys John Cagen tuotantoon vaikka minimalismilla ja cagelaisella äänimaailmalla ei kovinkaan paljon ole yhteistä. Cagen tavoin minimalistit antoivat äänten olla ääniä ja pyrkivät välittömään ja käsitteettömään aistihavaintoon. Toisin sanoen minimalismin synnyssä on nähtävissä yhteys modernismin eräänlaiseen äärimmäiseen johtopäätökseen. (Otonkoski, 136-137)
Minimalismilla on historiassaan selkeät yhteydet myös eurooppalaisen musiikkiperinteen ulkopuolelle. Se on esimerkiksi ammentanut ajankäyttöönsä vaikutteita aasialaisesta musiikista ja jotkin satsitekniikat ovat peräisin esimerkiksi Indonesiasta tai Afrikasta. Nämä vaikutteet tekivät tuloaan länsimaiseen taidemusiikkiin jo 1900-luvun alkupuolella. (internetlähde, Sibelius akatemia)
4. Merkittäviä säveltäjiä
Steve Reich syntyi New Yorkissa 1936. Reich päätyi filosofian opintojen kautta Luciano Berion ja Darius Milhaudin oppilaaksi Juilliardiin. Reicjh aloitti säveltäjän uransa 1936 San Franciscossa konkreettisen musiikin parissa. Säveltäjä työskenteli pääasiassa luuppinauhojen parissa. Vuosina 1965-71 luuppityöskentelyssä Reichin perustekniikka oli vaihesiirto, johon hän palasi vielä 80-luvullakin teoksessaan My Name Is. Vaihesiirtotekniikka oli perusperiaatteeltaan hyvin yksinkertainen, mutta vaati soittajilta äärimmäistä keskittymistä. Esimerkiksi teoksessa Piano Phase kaksi pianistia soittavat ensin samaan aikaan samaa melodiaa kunnes toinen hieman kiihdyttää tahtia, palaa takaisin alkuperäiseen tempoon ja toinen seuraa kuudestoistaosan etäisyydellä. Prosessi jatkuu kunnes kaikki kaanon etäisyydet ollaan käyty lävitse. Reich perehtyi myös afrikkalaiseen polyrytmiikkaan sekä teki uransa aikana myös ei-minimalistista musiikkia. (Otonkoski, 121-122)
Baltimoressa 1937 syntynyt Philip Glass opiskeli 60-luvun alussa Pariisissa sävellyspedagogi Nadia Boulangerin johdolla. Glass koki tuonhetkisen musiikillisen ilmapiirin ahdistavaksi ja tunsi pakottavaa tarvetta löytää oman musiikillisen kielensä ”eurooppalaisen didaktismin” vastapainoksi. Työskennellessään sitaristi Ravi Shankarin ja tabla rumpali Alla Rakhan kanssa Glass innostui intialaisesta musiikista. New Yorkissa Glassin kokoonpanoksi vakiintui sähköurkujen, saksofonien ja huilujen yhdistelmä näiden pehmeän soinnin vuoksi. Varhaisesta tuotannosta Two Pages, Music in Fifths, Music in Contrary Motion sekä Music in Similar Motion käyttivät additiivista mekanismia, jossa toistuvaan kuvioon lisätään välillä uusi moduuli tai siitä poistetaan vanha. (Otonkoski, 128-129)
Reichin ja Glassin seuraajiin lukeutuvat muun muassa yhdysvaltalainen John Adams sekä hollantilainen Louis Andriessen. 1947 syntynyt Adams vei minimalismia postmodernimpaan suuntaan yhdistämällä repretitiivisyyteen romanttisia aineksia sekä tyyliviittauksia. Adamsin tuotanto kehittyi kuitenkin niin, että hänen 1990-luvulla säveltämiään teoksi ei voida enää pitää minimalismina. 1939 syntyneen Andriessenin tuotannossa yhdysvaltalainen repretitiivisyys yhdistyy eurooppalaisen taidemusiikin dynaamisuuteen. Andriessenin musiikkia voidaan pitää yhdysvaltalaista jänniteisempänä, sillä musiikissa on enemmän kromaattisia, dissonoivia sävelkulkuja. (internetlähde, Sibelius akatemia)
5. Ulkoeurooppalaisen musiikin vaikutukset minimalismiin
1960-luvulla oli käynnissä kaikin puolin kova etnisyysinnostus ja kiinnostus varsinkin itään oli suuri. Tämä näkyy myös minimalismissa. Säveltäjistä La Monte Young, Terry Riley sekä Philip Glass ovat kaikki opiskelleet itämaista musiikkia. Lisäksi Steve Reich opiskeli afrikkalaista rummutusta. Juhani Nuorvala painottaa kuitenkin minimalismi tekstissään kyseessä olleen aivan eritason kiinnostus kuin vallalla ollut ”hippien pinnallinen Intia-kuume”. (Otonkoski, 139)
Nuorvalan mukaan minimalismi on etenemistavassaan ja ajankäsittelyssään läheisempää sukua monelle ulkoeurooppalaiselle musiikille kuin länsimaiselle taidemusiikille. (Otonkoski, 139) Aikakäsityksen lisäksi vaikutteita on otettu myös muun muassa Le Monte Youngin toimesta intialaisesta laulutavasta tai Terry Rileyn toimesta intialaisesta soitinvalikoimasta. Reich ja Glass ovat myös ottaneet vaikutteita ulkoeurooppalaisesta musiikista, mutta heidän vaikutteensa ovat abstraktimpia tai rakenteellisempia. Reich sanookin soinnillisten vaikutteiden ottamisen olevan pinnalista kopiointia ja ainoastaan rakenteellisten vaikutteiden omaksumisen vaativan todellista perehtymistä. (Otonkoski, 140)
Minimalismi nivoutuu länsimaisen taidemusiikin historiaan myös näiden ulkoeurooppalaisten vaikutteidensa vuoksi. Nuorvala kirjoittaa artikkelissaan Reichin valinneen Wagnerilaisen ja Debussyläisen tien väliltä jälkimmäisen. Debussy oli ensimmäisiä säveltäjiä jotka toivat ulkoeurooppalaisia vaikutteita länsimaiseen taidemusiikkiin. Hänen viitoittamallaan tiellään jatkoivat myös monet minimalistit. (Otonkoski, 140)
Koska Yhdysvaltojen taideilmasto on aina ollut erittäin altis ulkopuolisille vaikutteille, oli amerikkalaisten säveltäjien Debussyn viitoittamalla tiellä helppo omaksua käytäntöön uusista kulttuureista löytyneitä mielenkiintoisia musiikillisia vaikutteita. Esimerkkeinä mainittakoon John Cagen jo 1940-luvulla käyttämät eksoottiset lyömäsoitinvalikoimat tai vaikkapa Harry Partchin tasavireisestä poikennut viritysjärjestelmä. (Otonkoski, 141)
6. Minimalismi jazz ja rock musiikissa
Kaikilla neljällä suurimmalla minimalistisäveltäjällä La Monte Youngilla, Terry Rileylla, Steve Reichilla sekä Philip Glassilla oli vahvoja jazz-yhteyksiä. La Monte Young on itse soittanut jazzia samoin kuin Terry Riley, jonka sävellyksissäkin kuuluu ehkä eniten jazz-vaikutteita minimalismin kentällä. Steve Reich sen sijaan innostui jazzista jo nuorena ja aloitti rumpuopinnot. Sekä Reich että Philip Glass olivat molemmat hyvin innostuneita John Coltranen modaalisesta jazzista 60-luvulla. (Otonkoski, 145)
Rock musiikki on löyhästi sukua minimaalimusiikille tonaalisuutensa tai modaalisuutensa sekä korostetun pulssinsa vuoksi. Muutoin yhteyksiä voi löytää esimerkiksi repitatiivisen musiikin esityskäytännöistä. Sekä Reich että Glass perustivat molemmat omat pelkästään heidän sävellyksiään esittävät orkesterit. Sävellykset syntyivät yhtyeitä kuunnellen ja molempien säveltäjien yhtyeille muodostui ominainen soundinsa. Soundiin vaikutti lisäksi rock musiikissa käytettyjen vahvistimien sekä esimerkiksi sähköurkujen käyttö. Philip Glass ei kaikista yhteneväisyyksistä huolimatta halunnut leimautua liikaa rock musiikkiin. (Otonkoski, 147)
Minimalismi veljeili monen 60-70 –luvulla ahkerasti rock musiikin kanssa. Muun muassa The Velvet Underground oli Andy Warholin suosiossa ja Philip Glass teki David Bowien ja Brian Enon Low levytyksen pohjalta orkesteriteoksen. Tämän veljeilyn lähtölaukauksena voidaan pitää Beatlesin Sergeant Pepper’s Lonely Hearts Club Band levyä, jolla ensimmäistä kertaa hyödynnettiin studiotekniikan mahdollistamia kokeellisia elementtejä. 80-luvulla minimalismin piirteitä musiikissaan toteutti muun muassa saksalainen konemusiikkiyhtye Kraftwerk. 90-luvun lopulla Sonic Youth yhtye esitti levyllään tulkintoja John Cagen, Christian Wolffin, James Tenneyn, Pauline Oliverosin ja Steve Reichin teoksista. (internetlähde 2.)
7. Lopuksi
Minimalistinen musiikki tuo varmasti monelle ensimmäisenä mieleen minimalistiset maalaukset. Ennakkoluulot ottavat vallan ja tokaistaan: ”En oikein tiedä, kun tämä on niin kovin vaikeaselkoista”. Minimalistisen musiikin kuuntelemiseen pätee varmasti samat ohjeet kuin muuhunkin taiteen kokemiseen. Ei turhia ennakkokäsityksiä, ei ylitulkintaa vaan pelkästään oman intuition seuraamista. Philip Glass onkin sanonut teoksestaan Einstein on the Beach seuraavaa:
” - - yleisö itse täydentää teoksen. - - Einstein on the Beachin tapauksessa ’kertomuksen’ kokosi yleisön mielikuvitus, emmekä me (Glass ja Wilson) mitenkään voineet ennustaa, vaikka olisimme halunneetkin, minkälainen tuo ’kertomus’ kullekin oli.” (Otonkoski, 143.)
Minimalistisessa musiikissa tulisi antautua ajattomuuteen ja leijua päämäärättömyydessä. Kuulijalle tarjoutuu mahdollisuus irtautua hetkeksi arkeen linkittävistä asioista ja kiireestä. Valitettavan harvalla tuntuu kuitenkin nykyään olevan aikaa ja keskittymiskykyä istua alas ja kuunnella rytmin elävyyttä tai muutoksia yhden ainoan äänen soinnissa. Tämä on mielestäni sääli, sillä minimalistinen musiikki tarjoaa erilaisen musiikkielämyksen ja rajattomat mahdollisuudet kokea aivan uusia asioita.
Lähteet:
Klang – uusin musiikki, Otonkoski Lauri (toim.), Gaudeamus, Jyväskylä, 1991
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti